Millaiset varusteet tarvitsen BMX-pyöräilyyn?

BMX kasvattaa lajina suosiotaan. Kymmenen vuotta sitten harva suomalainen oli kuullut tästä kirjainyhdistelmästä, kun taas nykyään moni osaa jo vähintään yhdistää sen pyöräilyyn. Suomessa lajiharrastus on edelleen melko pienimuotoista, mutta maailmalla nähdään jo erittäin näyttäviä show-esityksiä ja tasokkaita kisoja. Laji kuitenkin houkuttelee harrastajia myös kotimaassamme. BMX:n aloittaminen on kohtalaisen helppoa, ja kun sopivat varusteet on hankittu, niillä pärjätään vuosikausia eteenpäin.

Varusteet tason mukaan

BMX:ssä varusteisiin saa halutessaan palamaan mukavan summan rahaa, mutta valitessa oikein päästään vähemmälläkin. Ihan kuin missä tahansa lajissa, kannattaa aina punnita ensimmäisenä sitä, mikä on oma taso ja tavoitteet lajin suhteen. Jos olet vasta kokeilemassa ja tunnustelemassa lajin sopivuutta itsellesi, ei ole järkevää käyttää tuhansia euroja huipputason pyörän hankkimiseen, sillä hyviä välineitä saa jo huomattavasti pienemmälläkin rahalla.

BMX-pyörä ja sen valinta

Kaikkein tärkein varuste lajin harrastajalle on luonnollisestikin itse pyörä, sillä ilman sitä BMX:n harrastaminen on käytännössä mahdotonta. BMX-pyörä poikkeaa reippaasti useimmista pyörämalleista, joten katu- ja maastokäyttöön tarkoitettuja pyöriä on hankala soveltaa tähän harrastukseen. BMX-pyörä on pienikokoinen. Jos haetaan esimerkkiä eläinten maailmasta, sen muodon voisi kuvitella muistuttavan saksanpaimenkoiraa: takapää on matala ja etuosa korkeampi, mutta kokonaisuus on silti sulava ja linjakas.

Tuumia BMX-pyörässä on joko 20 tai 24. Jarrujen tulee toimia erittäin hyvin, sillä ne näyttelevät merkittävää roolia niin temppujen onnistumisen kuin turvallisuudenkin suhteen. Pyörästä irrotetaan kaikki ylimääräiset osat, kuten rapasuojat, tukijalka, soittokello ja ketjusuoja, joten jäljelle jää käytännössä vain pyörän runko. Renkaiden tulee aina olla hyvin täytetyt, muttereiden kunnolla kiristetyt sekä ketjujen kireällä. Nämä on hyvä tarkistaa joka kerta, kun otat pyörän käyttöön.

Kypärä on tärkein suojavaruste

BMX:ssä käytettävä kypärä on hieman eri näköinen kuin normaali pyöräilykypärä. Edistyneet harrastajat suosivat kokonaan umpinaista kypärää, joka suojaa täydellisesti myös leuan. Nämä umpikypärät muistuttavat enemmän moottoripyöräkypärää kuin pyöräilykypärää, ja ne suojaavat pään erinomaisesti. Tämä on tärkeää, sillä etenkin haastavammilla tasoilla temppujen suorittaminen voi sisältää esimerkiksi hurjia hyppyjä ja muuta vastaavaa – on siis tärkeää, että suojavarusteet ovat kunnossa asianmukaisesti.

Kypärä on tärkeä elementti, josta ei kannata tinkiä. Kuitenkin alkuun voi päästä hyvin myös hieman yksinkertaisemmalla – ja edullisemmalla – avokypärällä. Se muistuttaa enemmän skeittauksessa käytettyä kypärää, sillä sen takaosa on pään muotoa mukaileva ja umpinainen, joten se suojaa myös takaraivon. Tämä on tärkeää, sillä kun normaali pyöräilijä usein kaatuessaan lentää menosuuntaan, BMX-pyöräilijä saattaa kellahtaa myös taaksepäin, jolloin suoja tulee tarpeeseen.

Kyynär-, polvi- ja rannesuojat

Pää ei ole ainoa alue, joka joutuu koetukselle kaatumisen osuessa kohdalle. Tavoitteena on tietysti välttää sitä, mutta on selvää, että uusia temppuja opetellessa parhaimmillekin sattuu ja tapahtuu. Polvien turvaksi kannattaa hankkia erilliset suojat, sillä ne eivät maksa paljoa, mutta voivat ehkäistä ilkeitä vammoja. Kaatuessa polvet osuvat maahan herkästi, ja varsinkin kovasta vauhdista tuloksena voi olla naarmujen lisäksi jotain kurjempaakin.

Sama pätee myös kyynärpäihin, sillä ne osuvat usein ensimmäisten joukossa maahan, jos tiputaan pyörän selästä. Suojat ovat keveitä käyttää, mutta ne ehkäisevät tehokkaasti vammoilta ja loukkaantumisilta, ja ne ovatkin lämpimästi suositeltuja. Tason edetessä myös rintapanssari voi olla hyödyllinen hankinta. Näiden lisäksi rannesuojat toimivat tukena ja auttavat, mutta niiden suojateho ei ole yhtä korkea, sillä ne ovat lähes aina neopreemiä tai vastaavaa pehmeää materiaalia.

Minkälaiset kengät ovat sopivat?

Tarvitaanko BMX:n harrastamiseen tietynlaiset erilliset pyöräilykengät vai voidaanko jalkaan vetäistä vanhat Adidakset? Tähän voitaisiin vastata kyllä ja ei – periaatteessa voit käyttää mitä tahansa kenkiä, kunhan niissä on matala ja tasainen pohja, joka sopii hyvin yhteen BMX-pyörän niin sanotun flat-polkimen kanssa. Etenkin alkuvaiheessa voit aloittaa hyvin vanhoilla vapaa-ajan kengilläsi ja myöhemmin sitten harkita paremmin temppujen tekemiseen sopivien kenkien hankkimista.

Alan huiput suosivat kenkiä, joissa on erityisen hyvä pito, mikä on tärkeää silloin, kun temppujen taso muuttuu haastavammaksi. Esimerkiksi Adidaksen Five Ten- kengät ovat BMX-huippujen suosiossa, sillä niiden pohja sallii maksimaalisen pidon. Jos et suuntaa suoraan parhaimpien mallien kimppuun, valitse ainakin malli, jonka pohja on kumia – mikään ei ole harmittavampaa kuin tempun pieleen meno siksi, että jalka lipsahtaa polkimelta.

Vaatetus

Mitäs sitten tulisi vetää niskaan, kun lähtee pyörän selkään? Tässä ei ole mitään varsinaista koodia, sillä laji on hyvin rento ja kukin pukeutuu juuri siten, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Turvallisuuden kannalta on järkevää vetäistä jalkaan pitkät, hieman paksumpaa kangasta olevat housut, kuten farkut. Ne suojaavat paremmin kaatuessa ja auttavat välttämään pieniä nirhaumia ja asfaltti-ihottumia. Koon on hyvä olla väljähkö, jotta liikkumiselle on tilaa.

Vaatetus sovelletaan tietysti aina sen mukaan, mikä vuodenaika on käynnissä: kesällä t-paita on parempi vaihtoehto kuin paksu huppari. Jos vietät pitkiä treenihetkiä, kannattaa harkita teknisten materiaalien käyttämistä, sillä ne siirtävät hien pois iholta ja pitävät näin olon raikkaana ja kuivana. Viileiden ilmojen varalle voidaan hankkia myös erillisiä lisälämmittimiä esimerkiksi polville ja käsivarsille, sillä ne sekä lämmittävät että auttavat pienentämään loukkaantumisriskiä.